OIKEUS AIKUISEEN – projekti
2006-2008
www.oikeusaikuiseen.net
Päämääränä on edistää lasten ja varhaisnuorten hyvinvointia sekä tukea lapsiperheitä ja vanhemmuutta. Hanke pyrkii herättämään vanhemmat ja lasten kanssa työskentelevät ymmärtämään turvallisten ja pysyvien aikuisihmissuhteiden merkitystä lasten ja nuorten kehitykselle.
Kohderyhmänä toimivat leikki-ikäiset ja varhaismurrosikäiset lapset ja nuoret. Vanhempien rinnalla olevien muiden aikuisihmissuhteiden merkitys korostuu usein eri kehitysvaiheiden haastekohdissa.
Projektiin osallistuville lapsille etsitään hänen omasta lähiverkostaan tuttu aikuinen. Lähiaikuinen voi olla esimerkiksi kummi, sukulainen, naapuri tai joku perheen tuttava, jonka seurassa lapsi viihtyy ja tuntee olonsa turvalliseksi. Hanketta toteutetaan pilottiryhmien ja lapsi-lähiaikuinen – parien kautta. Hankkeessa käynnistetään kuusi pilottiryhmää, jotka toimivat Joensuussa, Nurmeksessa, Lieksassa ja Ilomantsissa. Piloteissa pyritään vahvistamaan aikuisihmissuhdetta yhdessä tekemisen ja toimimisen kautta.
Yhteistyö tahot ovat Joensuun, Lieksan, Nurmeksen kaupunki sekä Ilomantsin kunta.
Projektia rahoittaa Raha-automaattiyhdistys.
Olemassa olevien aikuisihmissuhteiden tukeminen vahvistaa lapsen itsetuntoa ja kokonaisvaltaista kehitystä sekä ennaltaehkäisee syrjäytymistä.
Heli Aalto, projektipäällikkö
050 495 1295
heli.aalto@mll.fi
Ulla Savolainen, projektisuunnittelija
050 919 5528
ulla.savolainen@mll.fi